Tarina
1921-1948
A. E. Erickson
Vuonna 1921 valmistui Ruissalon Åbo Båtvarfilla, eli Turun Veneveistämöllä Bruno Westinin suunnittelema mahonkinen salonkivene. Uudenkarhean mahonkikaunottaren keulassa molemmin puolin komeilivat kiiltävät, messinkiset kirjaimet, jotka muodostivat nimen Bonito. Hulppean 12 metriä pitkän salonkiveneen muodostivat etuosan konehuone makuulavereineen, ohjaustila, keittiö, salonki viihtymistä ja yöpymistä varten sekä takaosan krogiverannaksi kutsuttu avotila.
Boniton tilasi turkulaisen ahtausliikkeen A. E. Ericksonin johtaja ja alan edelläkävijä, Anton Edvin ”Ukko” Erickson. Ericksonilla oli Ruissalon Kuuvannokassa huvila, Villa Fjällbo, jonka laiturissa Bonito oli tuttu näky. Alus tilattiin Ericksonin huvikäyttöön, mutta se palveli myös työmatkaveneenä, kun Erickson matkasi kesäisin Bonitolla Ruissalosta Turun satamaan. Erickson kuului Pikisaaressa tukikohtaansa pitäneeseen Airisto Segelsällskap i Åbo -pursiseuraan, ja myös Bonito oli rekisteröity sinne. Bonitolla käytiinkin mm. Hangossa purjehduskisoja katsomassa.
Bonito palveli Ericksonin käytössä aina vuoteen 1948 saakka, jolloin Turun saaristossa raivosi yksi vuosisadan pahimmista myrskyistä. Myrsky oli armoton ja riepotteli Bonitoa, jonka pohja vaurioitui veneen paiskauduttua naapurin rantakalliolle.
Kuuleman mukaan naapuri tuli kysymään, mitä Bonito teki kallion päällä kököttämässä. Vasta tällöin Erickson huomasi mitä oli tapahtunut, ja kutsui työntekijänsä Turusta apuun. Boniton pohjaan tehtiin hätäpaikkaus ja vene saatiin laskettua vielä takaisin veteenkin. Tämän jälkeen se ajettiin Turun satamaan, jossa se nostettiin ylös lavetille.
Erickson oli surun murtama. Tämän luottotyöntekijän ja oikean käden, Eelis Lehtosen muistelmien mukaan Boniton paiskautuminen kalliolle oli ainut kerta, kun Ukko Ericksonin nähtiin itkevän. Erickson käveli useamman viikon ajan päivittäin ympäri Bonitoa Turun satamassa voivottelemassa, ja mietti mitä hän alukselle tekisi. Hän kuitenkin päätti, ettei ikänsä vuoksi enää lähde korjauttamaan alusta ja luopui Bonitosta.
1948-1952
Mauno Rainto
Ericksonilta Boniton osti polkupyörätehdas Pyrkijän toimitusjohtaja ja Foto Ab -nimisen valokuvausyrityksen perustajalle, teollisuusneuvos Mauno Rainnolle. Rainto uusi Boniton pohjan ja alus sai uuden kotipaikan tämän kesähuvilalta Paraisilta, Svartholmin saaresta.
Rainto vaikutti Turun Pursiseurassa ja oli mukana useina vuosina seuran hallituksessa. Tästä huolimatta Bonito rekisteröitiin tuoreeseen, vuonna 1947 perustettuun Turun Moottorivenekerhoon.
Bonito oli Rainnolla aktiivisessa käytössä ja mittavan pohjaremontin käyneenä se olisi palvellut perhettä varmasti pitkään. Valitettavasti Rainto ehti kuitenkin nauttia veneestä vain muutaman vuoden, sillä olympiavuonna 1952 hän menehtyi tapaturmaisesti.
1953-1971
Olli Tulenheimo
Rainnon perikunnalta Bonito siirtyi tämän naapurille ja hyvälle ystävälle, Turun Pursiseuran pitkäaikaisimmalle kommodorille, varatuomari Olli Tulenheimolle, joka myös rekisteröi veneen Turun Pursiseuraan. Tulenheimo oli mm. Sammon ja Turun Suomalaisen Säästöpankin hallituksissa sekä Turun Teatterin johtokunnassa. Asianajajana yli 50 vuotta toiminut Tulenheimo oli vuonna 1919 perustetun Suomen Asianajajaliiton perustajajäsen. Myöhemmin hän toimi myös liiton hallituksen jäsenenä ja Turun osaston johtajana. Hänen veljensä oli Suomen pääministeri Antti Tulenheimo. Turun Pursiseuraa 20-vuotta luotsannut Olli Tulenheimo oli arvostettu kommodori, joka seuransa taloudellisen ahdingon edessä oli henkilökohtaisella varallisuudellaan pelastamassa sitä konkurssilta.
Bonito oli Tulenheimon perheellä kaksikymmentä vuotta ja sillä tehtiin lukuisia ikimuistoisia retkiä ja edustusmatkoja. Tulenheimon mukaan hän sai joskus kuulla aluksen merikelpoisuudesta epäilyjä, mutta Bonito osoitettiin kuitenkin yllättävän ketteräksi ja hyväksi meriveneeksi. Aluksella tehtiin lähes vuosittain monia pidempiäkin matkoja muun muassa Maarianhaminaan ja Tukholmaan. Alusta käytettiin myös muun muassa Turun Yliopiston Varsinaissuomalaisen Osakunnan (TVO) matkoihin. Tulenheimon suvulla Bonito oli aina Olli Tulenheimon kuolemaan 1971 saakka.
1971-1974
Hannu Siikarla
Olli Tulenheimon kuolinpesältä Boniton hankki turkulainen merikapteeni Hannu Siikarla. Hän suoritti Bonitossa mittavia kunnostustöitä, joissa noudatettiin pikkutarkasti veneen alkuperäistä tyyliä. Alus muun muassa hiottiin puhtaaksi ja lakattiin sekä kaikki heloitukset käsiteltiin joko kromaamalla tai kiillottamalla. Myös sisustukseen panostettiin: esimerkiksi verhot ja matot uusittiin ja salongin ja krogiverannan sohvat verhoiltiin uudelleen. Siikarla asui Hirvensalon Pikisaaressa, joten luonnollista oli, että Bonito siirtyi Turun Pursiseuran rekisteristä takaisin Airisto Segelsällskap i Åbo:n kirjoille.
1974-1978
Yrittäjä Kari P. Knuuttila
Keväällä 1974 Bonito siirtyi täysin uusille vesille, sillä veneen osti rakennusalan yrittäjä Kari P. Knuuttila Lahdesta. Kaikkien lahtelaisten tunnistamalla Corvetella huristelleella Knuuttilalla oli silmää kauneudelle ja kulttuuriperinteen vaaliminen oli hänelle lähellä sydäntä.
Vapaa-ajallaan Knuuttilat nauttivat veneilystä ja Bonito olikin kovalla käytöllä. Veneestä tuli tuttu näky Päijänteellä aivan kuin se oli ollut aiemmat puoli vuosisataa Turun saaristossakin.
Hannu Siikarlan hellästä huomasta huolimatta oli Bonito jälleen isomman huollon tarpeessa. Syksyllä 1974 skantäkit uusittiin yhdessä perälaitojen yläosien kanssa ja veneeseen myös asennettiin uusi Volvon petroolikone. Uudella moottorilla veneen huippunopeus oli noin 10 solmua.
Knuuttilat luopuivat Bonitosta vuonna 1978 Kari Knuuttilan sanojen mukaan ”itku silmässä ja kaipauksella”. Vaikeaan päätökseen vaikutti veneen matkanopeus, joka tuntui uudella moottorilla riittämättömältä. ”Ainoastaan Boniton pääseminen Pekka Salosen tunnustettuun hoivaan antoi lohtua suuressa surussamme”.
Muisto:
”Paljon on vettä virrannut Kymijoessa siitä, kun Bonito pelastettiin ajautumasta kivikkoon Tehin selän itärannalla kovanpuoleisen länsituulen vallitessa. Olimme S/S Joh-Parviaisella matkalla etelään, kun Bonito ohitti meidät kipparinsa Kari Knuuttilan komennossa. Hetken päästä itse ruorissa olevana huomasin Boniton menon hyytyvän. Se oli jo silloin niin lähellä rantaa, että meillä ei ollut mitään saumaa ajaa vierelle. Äkkiä pelastusvene vesille ja kaksi ukkoa apuun. Polttoaineputki oli tukossa (uuden tiivisteen teossa oli oltu huolimattomia). Kone käyntiin ja menoksi. Karin vaimo ei suostunut enää jäämään Bonitoon, vaan siirtyi tukevampaan höyrylaivaan (n. 80 tonnia) lasten kanssa.”
Terveisin palmujen alta Timo Tenho
Harraste höyrykoneenhoitaja evp ja kunnia kommodori
1978-1991
Konemestari Pekka Salonen
Knuuttiloilta Bonito siirtyi konemestari Pekka Salosen omistukseen Jyväskylään jatkamaan Päijänteen laineista nauttimista. Bonitosta muodostui hetkessä Salosen perheen aarre, joka oli kovalla käytöllä. Vene oli perheelle rakas, eikä vähiten perheen pojille, Timolle ja Mikolle, joille oli teetetty Boniton nimellä kirjaillut t-paidat. Kerran aprillipäivänä poikien äiti kertoi, että Bonito on myyty. Kova itkuhan siitä seurasi. Onneksi poikien suureksi helpotukseksi selvisi, että kyseessä olikin aprillipila.
Saloset nauttivat Bonitolla veneilystä aina 90-luvun alkuun asti, jolloin vene myytiin vielä kunnostuskelpoisena. Salosten jälkeen venettä ei enää ole vedessä nähty, vaan alkoi ankara rapistuminen.
2009 ->
Esko ja Jani Vahto
Vuonna 2009 turkulaiset Esko ja Jani Vahto hankkivat pelastuskuntoisen Boniton. Vene oli ollut tuttu jo 70-luvulta Esko Vahdolle, joka oli käynyt katsomassa Bonitoa myöhemmin myös 90-luvulla Jyväskylässä. Salosten myytyä veneen Bonito oli kuitenkin kadonnut kuin tuhkana tuuleen, ja Vahdot olivatkin koittaneet jäljittää venettä jo pidemmän aikaa toivoen, että se olisi vielä jossain olemassa.
Bonito löytyikin kuin kohtalon sanelemana, kun eräs vanhempi rouva tuli aivan muissa asioissa vierailemaan Vahtojen verstaalla. Hän kertoi, että hänen pojallaankin on vanha puuvene Somerolla, mutta ”se on jo aivan valmis juhannuskokkoon”. Esko kuitenkin kysyi veneen nimeä. Vastaus sai kylmät väreet kulkemaan kehon lävitse. Ei kai kyseessä vain voinut olla sama Bonito, jota oli jo kauan etsitty? Bonitoa päästiin lopulta katsomaan ja epäilykset osoittautuivat tosiksi. Bonito oli vihdoin löytynyt. Ehkä Bonito itse valitsi pelastajansa.
Bonito oli lohduttomassa kunnossa ulkosalla vailla mitään säänsuojaa. Se oli täynnä lunta ja jäätä ja runko oli notkahtanut. Onneksi alkuperäiset heloitukset, muut pisteosat ja itse aluksen muoto olivat silti säilyneet. Alkuperäisiä kansirakenteita ei oltu missään vaiheessa muutettu, kuten niin monelle muulle vanhalle alukselle on käynyt.
Vahdot pelastivat Boniton takaisin Turkuun sisätiloihin, ja kunnostustöitä aloitettiin. Runko saatiin tunkattua suoremmaksi ja vuosien rapistuminen saatiin pysäytettyä. Hanke jäi kuitenkin odottamaan rahoitusta aina kevääseen 2017 asti, jolloin Museovirasto oli myöntänyt Bonitolle entisöintiavustuksen. Silloin entisöinti lähti kunnolla liikkeelle.
Jani Vahto tutkii Boniton historiaa ja kerää rahoitusta veneen kunnostamiseksi. Tarkoituksena on, että Bonito entisöidään entiseen loistoonsa ja se tulee palaamaan Turkuun ja Turun saaristoon muistuttamaan siitä, kuinka upeaa veneenrakennustaitoa Suomessa ja Turussa on aikoinaan ollut.
